Blogi

Omat kirjoitukseni ja videoni blogissa minulle tärkeistä asioista, joita parantaisin Uudellamaalla ja asuinkaupungissani Espoossa. Ota mukava asento ja tutustu sisältöön!

Näitä tapauksia tuntuu tulevan koko ajan ja näen, että ollaksemme sivistysvaltio ja hyvinvointivaltio, meidän on korjattava tämä epäkohta. Tähän on yksinkertaisesti tultuva muutos.
Kaupungin tulee huolehtia ettei se omalla toiminnallaan ole nostamassa veneilyn kustannuksia vaan että kaikilla tulee olla mahdollisuus harrastukseen tulotasosta riippumatta.

Kolme poikaa

05.03.2021
Miten voi olla, että edelleen saamme tietoa lasten tai nuorten väkivaltaisista kuolemista jopa täällä hyvinvointivaltioksi kutsumassamme Suomessa? Vastuu on meidän aikuisten: millaiset olosuhteet luomme lapsillemme ja nuorillemme.
Yksityinen palveluntuottaja sote-alalla on syntynyt vain ja ainoastaan tarpeeseen. Sinä päivänä kun sitä ei enää tarvita, se katoaa kartalta.
Miten kunta voi arvioida mm. palvelusetelit realistiselle hintatasolle, jos se ei pysty laskemaan omaakaan hintaansa? Otetaan siis yrittäjät mukaan kehittämään yrityksiin liittyviä systeemejä, kuten palveluseteleitä.

Kunnan tärkeimpiä tehtäviä on toimiva terveydenhuolto, mikä ei ole valitettavasti toteutunut Espoossa. Terveyskeskuksien jo ennestään surkea tila muistuttaa jo heitteillejättöä. Lääkärille pääsyä joutuu nykyisellään odottamaan poikkeuksellisen pitkään Espoossa ( Länsiväylä viikonvaihde 28-29.11.2020 ). Jonot ovat kasvaneet sietämättömän pitkiksi...